tiistai 3. marraskuuta 2009

Take You By The Hand


Lauantai-ilta alkoi herkuttelulla Oulun kauneimpaan,
vaaleanpunaiseen rakennukseen vasta avatussa Puistolan
Bistrossa. Kirsikkavalkosuklaamousse keksimurujen sekä
hedelmien kera osoittautui aivan TAI-VAAL-LI-SEK-SI!

Minun ja Bubblen päästyä käsiksi tähän unelmaan ei
kestänyt montaa minuttia, kun lautanen näytti tältä:

Jännästi muotoillusta vesikannusta oli
yllättävän helppo kaataa vettä

Puistolan Bistro vakuutti siinä määrin, että
sekä dining että deli-puolia täytyy päästä
kokeilemaan mahdollisimman pian

Vessat olivat hauskasti tynnyreiden sisällä


Herkuttelun jälkeen oli luvassa ihana elokuva
(500) Days Of Summer. Bubble näki tämän
ensimmäisen kerran, minä ehkä viidennen.
Näin sen tosin vasta ensimmäisen kerran
valkokankaalta, mikä on aivan eri asia, kuin
tihrustaa elokuvaa oman läppärin ruudulta.
Elokuva oli yhtä ihana kuin muistinkin. Keskityin
tällä kertaa hieman tarkemmin ihastelemaan
Summerin asuja. Kuvan harmaa mekko on
niin kaunis ♥

Ilta jatkui lempibaarissa eli 45 Specialissa.
Toivelista oli tuttuun tapaan mukana,
tällä kertaa muinoin viedyn Lomake 1:n
seuraaja. Emme enää täysin muistaneet,
millainen ensimmäinen lomake oli ollut,
mutta osoittautui, että dj:llä oli se teipattuna
pöytään! Tämä piristi mieltä kummasti :D

Päällä oli seuraavaa:
mekko - Bik Bok
bolero - Divided

kaulakoru Anne-Julie Aubry

takki -Vila
kaulahuivi - Monki

kengät - Andiamo
laukku - Camden Town, Lontoo
lapaset - saatu lahjaksi

4 kommenttia:

  1. Jumalauta, arvaa olinko kirjottanu mun vielä julkaisemattomaan luonnokseen kuvauksen moussesta ihan samalla tavalla :D:D:D Tää on niin pelottavaa.. No täytyy ehkä muuttaa sitä. lähen nyt ihan kohta hilppaileen töistä kotio.

    ps. Mun on pakko kans saada tollanen koru<3

    VastaaPoista
  2. bubble, hahaa :D Nyt sitten perjantaina etsyyn kytsimään Anne-Julien koruja. Tosin siellä ei tainnut olla samantyyppistä Snow White-korua..

    VastaaPoista
  3. Puistolaa täytyy kyllä päästä testailemmaan lähiaikoina...Ja (500)days of Summerin aattelin käyä kattoon kaverin kanssa, vaikuttaa todella mukavalle leffalle ihanine mekkoineen & indiemusineen:)

    VastaaPoista
  4. PupuLihavisto, Puistola oli kyllä mukava paikka ja (500) Days Of Summeria en voi ylistää tarpeeksi.

    VastaaPoista