perjantai 30. huhtikuuta 2010

Won't You Take Me Far Away

Aloitetaan vappu sillä, että soitetaan Interpolin uutta "Lights" nimistä sinkkua repeatilla.  Paul Banks, minulla olikin jo ikävä ääntäsi. Kohta suuntaan Seinäjoelle ystävänpariskunnan luo, mutta tuossa säässä saisi nyt tapahtua jokin muutos aurinkoiseen suuntaan ja vähän äkkiä! Viettäkäähän hauska vappu, ihanat!


Biisin voi muuten ladata ilmaiseksi Interpolin sivuilta.

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

100 km Ouluun

Vietin viime viikolla muutaman päivän Oulussa graduhommien ja ystävien parissa. Tuntuu aivan oudolta, että en asu siellä enää. Pari kertaa kävi mielessä käydä kämpällä, kunnes tajusin, että eihän minulla ole sinne avaimia, kun en asu siellä enää. Rakkaat paikat näyttivät samoilta, juuri mikään ei ollut muuttunut. Olisin halunnut olla Oulussa pitempään, käydä tutulla lenkkipolulla ja tehdä paljon muutakin. Aika vain ei riittänyt kaikkeen. Perjantaina näin Bemua syömisen, juomisen ja jutustelun merkeissä.


Suuntasimme aluksi Olimpokseen, jossa Bemu ei ollut käynyt aiemmin! Taisi neiti ihastua niin, että menee toistekin. Söimme kumpikin kebab-annokset: minä lohkoperunoiden kera ja Bemu pitaleivällä. Niin hyvää, että järki lähti. Tuli siitä kyllä niin täyteenkin, että piti melkein kontata ulos. Mutta koska jälkiruoalle on tunnetusti eri maha, niin suunnattiin heti Cafe Biskettiin. Bemu ei ollut käynyt sielläkään aiemmin! En ymmärrä, miten siltä voi Oulussa asuvana välttyä :D Otin kirsikkasoodaa (koska parasta makua eli vesimelonia ei ollut) ja beben. Rakastan bebejä, mutta hilloa niissä en siedä. Siksi hillo kokeekin minun käsissäni tällaisen kohtalon:


Iltaa jatkettiin yksillä 45 Specialissa, joka oli taas yksi paikka, missä Bemu ei ollut käynyt. Sieltä siirryimme paikkaan nimeltä Otto.K, missä minä puolestaan en ollut aiemmin käynyt. Siellä pelattiin pari erittäin jännittävää peliä Huojuvaa Tornia (Tower). Tasapeli siitä tuli. Taidettiin muuten tehdä molempien pelihistorian ennätys: 32 kerrosta!



Noita palikoita piti onkia ties mistä pöydän ja tuolien alta, kun meidän järkyttävän korkea torni kaatui. Huomasin myös, että tässä pelissä on pituusraja! Mun piti nousta loppuvaiheessa seisomaan, että sain laitettua palikan tornin huipulle. Bemulla ei semmosia vaikeuksia ollut, koska se oli tarpeeksi pitkä pelaamaan  :D Ouluun on jo ikävä, mutta onneksi vierailen siellä pikaisesti jo ensi viikolla uudestaan. Hmm, pitäisiköhän jo tehdä varaus Olimpokseen..


P.S. Maraboulla on uutta, superhyvää Polka-suklaata! NAM.

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Eat Your Cake


Mummulasta löytyi taannoin valkoinen brother-merkkinen kirjoituskone jo olemassa olevan vaaleansinisen kaveriksi. Muitakin aarteita sisustukseen on löytynyt. Kulhot nappasin Anttilasta kahden euron kappalehintaan. Ruskeasta raitapurkista sai antiikkikaupassa pulittaa hieman enemmän. Kun silmäni nauliutuivat eräässä sisustuskaupassa (en muista nimeä)  Booth Designin "Cherry Cakes" -tekstillä varustettuun kylttiin, se oli menoa. En voinut jättää sitä kauppaan, en yksinkertaisesti voinut.


Päädyin tänään Kootut Murut -blogin Jutan vinkin kautta blogiin nimeltä Villa Solbacka, joka on täynnä aivan hurmaavia kuvia. Omat otokset kalpenevat vitivalkoisiksi niiden rinnalla. Kurkatkaa myös blogissa käynnissä oleva arvonta!

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Terrible Love


Tehokuuntelussa on tällä hetkellä kaksi aivan loistavaa levyä: The Nationalin "High Violet" ja Jónsin "Go". Jónsin levyn kävin jo hakemassa levykaupasta hellään huomaani, The Nationalin levyn fyysistä versiota joudun vielä odottamaan hetken aikaa. Nyt kuuntelen sitä repeatilla The New York Timesin sivuilta. 


Rakastan levyjen kansitaidetta, joissa on muuten yhtäläisyyksiä värien puolesta. Elokuussa suuntaan ehdottomasti Flow-festareille Jónsia katsomaan (ja siinä samalla tietysti muitakin bändejä). The Nationalia ei valitettavasti, ainakaan näillä näkymin, Suomessa tänä kesänä nähdä. Jos nähtäisiin, niin juoksisin vaikka sata kilometriä päästäkseni paikalle.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

MAdM @ Virgin Oil


Matkustin torstaina Helsinkiin katsomaan MAdM:n keikkaa Virgin Oiliin ja majailin samalla pari päivää Bubblen luona. Emme kumpikaan olleet käyneet Virgin Oilissa aiemmin keikalla. Se vaikutti mukavalta paikalta, jonne eksyn varmasti toistekin sopivan bändin sattuessa kohdalle. Bubblen kamera sanoi sopimuksensa irti jo ennen keikkaa, joten kuvat keikalta ovat allekirjoittaneen kamerasta. Surkealla kamerallani ei yksinkertaisesti saa keikoilla hyviä kuvia, mutta nämä kaksi ovat jotenkin julkaisukelpoisia. Kuvaajassahan ei tietenkään ole mitään vikaa :D


Tälläkin kertaa tuli muuten todistetuksi, että Melissa on maailman seksikkäin basisti. Niin se vain on. Itse keikka oli hyvä ja Melissa oli erittäin puheliaalla tuulella ja puhui jopa hieman suomea."Mita vittua":


Islannin tulivuorenpurkauksen vuoksi Melissa bändeineen joutui jäämään Suomeen illan keikan jälkeen. Melissalla oli tästä paljonkin sanottavaa, ja laulettavaa:


Melissa esitti myös ajatuksen, että Type O Negativen laulajan Peter Steelen äskettäisellä poismenolla olisi ollut jotain tekemistä tulivuorenpurkauksen kanssa. Keikan lopuksi kuultiinkin biisi Peter Steelen muistolle (Type O Negative/Black Sabbath). Itse kuvasin siitä vain alun:

(Koko biisin voi näkee täältä)


Toki keikalla kuultiin viimeisimmässä Battlessakin ollut biisi Followed The Waves, josta kuvasin vain alun, koska pakkohan minun oli ottaa biisistä kaikki irti! Kuvatessa kun ei voi tanssia, laulaa ja riehua miten lystää.

Keikan settilista näytti tältä:

This Would Be Paradise
Lightning Is My Girl
Isis Speaks
Lead Horse
Taste You
I Need I Want I Will
OOOM
Overpower Thee
Meet Me On The Dark Side
22 Below
Followed The Waves
-----------
Peter Steele Tribute
Real A Lie



Oma suosikkini uudelta levyltä on instrumentaalibiisi Lead Horse, joka onnekseni siis kuultiin keikalla (video yllä). Tapasimme Melissan keikan jälkeen, mutta näytimme Bubblen kanssa yhteiskuvassa niin epäedustavilta, että sitä kuvaa ei täällä julkaista. Melissa nyt näytti kauniilta kuten aina. Ja nainen oli todella mukava!  Tänään sain harmikseni jälkikäteen tietää, että MAdM heitti vielä eilen Helsingissä spesiaalin "Grounded by Volcanic Ash Show'n " Nosturissa. Bubblen kanssa lähdimme pois Helsingistä juuri pari tuntia ennen keikkaa! Voi surkeus. No, tunnetusti niin sitä meidän tuuriamme.

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Moss Mountain Town


Tänään oli aurinkoinen ja kaunis kevätpäivä! Uskomatonta, kuinka paljon mieli voi virkistyä pelkästään auringonvalosta ja vihreydestä. Pääsin vihdoin metsäpoluille seikkailemaan, nyt kun lumet ovat sulaneet. Kamala flunssakin on jo melkein taltutettu! Pidin silti vielä kaulahuivin kaulassa ja pipon päässä ulkona.


perjantai 9. huhtikuuta 2010

Tunnustus


Sain ihanalta Henskikseltä tunnustuksen :) Henskis on muuten ollut yksi parhaita ystäviäni lapsuudesta lähtien. Tapasimme jo kuusivuotiaina, kun muutin Henskiksen naapuriin ja menin pyytämään tyttöä leikkimään. Tsekatkaahan Henskiksen herkullinen ruokablogi! Joskus me haaveiltiin, että perustetaan Gilmoren Tyttöjen Lorelain ja Sookien tapaan majatalo: minä hoitaisin sisustuksen ja Henskis hoitaisi ruokapuolen, koska on siinä älyttömän taitava. Henskis, saat luvan taikoa minulle suuren määrän herkkuja, kun seuraavan kerran pääsen luonasi vierailemaan! Mutta jotta ei nyt unohdettaisi sitä varsinaista asiaa, niin tämä tunnustus pitäisi laittaa eteenpäin seitsemälle bloggaajalle. Seitsemän on liian pieni luku, olisihan tällaisen tunnustuksen voinut jakaa vaikka kuinka monelle!Minulta tunnutuksen saavat nyt kuitenkin seuraavat ihanuudet:

Sarakissa - Bubble Gun
Riina - Oh Molly!


keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Not A Love Song

Yritän taistella väsyttävää flunssaa vastaan lämpimällä juomalla, suklaalla ja pirteällä indie elektropopilla, josta vastaa L-Koodista tutun Leisha Haileyn (Alicen Pieszeckin rooli) ja Camila Greyn muodostama bändi Uh Huh Her. Video on ihanan värikäs! Ja hei, siinä on yksisarvinen ^__^


P.S. Bändi on muuten saanut nimensä Pj Harveyn biisistä Uh Huh Her.