lauantai 27. marraskuuta 2010

Glasses Raised We All Say "Cheers"



Viime lauantaina oli blogipikkujoulut Helsingissä. Järjestelytiimi Anzi, Bubble, Heidi, Mikaela ja Nooruska olivat nähneet suuren vaivan kaiken järjestämisessä. Itse toimin viime hetken kiireapulaisena ja voin kertoa, että sitä apua tarvittiin. Ennen pikkujoulujen alkamista vierähti muutama tunti Heidin asunnolla goodiebageja kooten. Sponssikama valtasi lähes koko asunnon ja viisi naista hyöri ympäriinsä pienoisen epätoivon vallassa.. Tavaraa lahjoittaneita olivat Koruharakka, Nanso, Paulig, Fazer, Keune, Korres, Disney, Finnkino, Makuuni, Sandrew Metronome,  Sisustus Adella ja FaceHelsinki. Goodiebagien kasaamisen jälkeenkin tavaraa jäi vielä niin paljon, että pikkujoulupaikassa järjestettiin vielä arvonta, jossa jokainen voitti jotain. Lopulta kaikki tavarat saatiin lastattua autoon, joka tulikin aivan täyteen. Mikaelan avopuoliso toimi ystävällisesti kuskina.

Pikkujoulupaikkana toimi Porvoonkadun BaariBaari. Paikalle saapui noin 30 bloggaajaa ulkona pyryttävästä lumituiskusta. Paskistiimi Riehu ja Chatrin olivat tehneet meille kaikille hienot nmikyltit! Eero Kilipiäinen Oy:n sponssirahan ansiosta meillä oli boolia ja ruokaa oli enemmän kuin tarpeeksi: subeja, salaattia, hedelmiä, juustoja, muffineita.. Boolin lisäksi suuta kostuttivat tietysti myös baaritiskiltä tilatut juomat. Salka lausui tervetuliaissanat, minkä jälkeen oli pian vuorossa Mikaelan tekemä tietokilpailu, jossa palkintona oli suuri määrä erilaista tavaraa voittajajoukkueelle. Minun, Bubblen, Sarakissan ja J:n muodostama joukkue voitti.


Ilta oli mitä mahtavin ja porukka aivan mielettömän mukavaa. Oli ihana nähdä jo entuudestaan tuttuja (Anzi, Mikaela, J, Salka, Sarakissa) ja paljon uusia, blogeista tuttuja sekä tuntemattomia ihmisiä. Harmi vain, että ei tullut juteltua läheskään kaikkien kanssa. Pöydät olivat niin sumpussa, ettei siellä kovin sulavasti voinut liikkua pöydästä toiseen. Toivottavasti tavataan pian uudestaan! Oma kamera lojui laukun pohjalla käyttämättömänä, joten kuvat on ryöstetty muilta.

(kuvat: 02, 10 & 11 Prefecta, 09 & 12 Nooruska, 01, 03-08 & 13-17 Bubble)


5 kommenttia:

  1. Oli kyllä ihanaa nähdä pitkästä aikaa ja ilta oli kaikenkaikkiaan hauska :)

    VastaaPoista
  2. apua kuin pöhöttyneet hiukset mulla oli! Toivottavasti tiskihanskat vie kaiken huomion ;) Keväällä viimeistään järkätään seuraava tapaaminen!

    VastaaPoista
  3. Mahtis alotus pikkujoulukaudelle! :)

    VastaaPoista
  4. Chatrin: No pah, ei edes ole! Viimestään keväällä joooo :)

    Riehu: Niin oli! :)

    VastaaPoista