maanantai 8. syyskuuta 2014

Mighty Cloud In The Sky




Kesäinen Berliinin matkani ensimmäisenä kokonaisena päivänä vietin aamupäivän Kreuzbergissa etsien "Wolkenwand" taloa. Olin nähnyt siitä kuvan postikortissa vuosi takaperin ja minulla oli tiedossa sen kadun nimi, jolla talo sijaitsi (Wilhelmstr.). Ongelmana oli se, että katu oli ihan pirun pitkä eikä minulla ollut hajuakaan missä kohtaa katua talo sijaitsi, joten tästä syystä päädyin kävelemään aikamoisen matkan. Juuri kun olin jo luopumassa toivosta näin sen! Sää oli ollut siihen asti melko harmaa ja hieman sateinen, mutta valehtelematta melkein sillä sekunnilla, kun näin talon niin aurinko alkoi paistaa! Kuvailin innoissani taloa joka suunnasta, kunnes yhtäkkiä taivas repesi ja vettä satoi aivan kaatamalla. Onneksi minulla oli sateenvarjo, sillä ilman sitä olisin kastunut täysin litimäräksi. No, sitten ei enää kuvailtukaan. Jouduin juoksemaan vastakkaisella kadulla olevan rakennuksen katoksen alle suojaan, koska sateenvarjon alla kyyhöttäminen ei riittänyt pitämään tarpeeksi kuivana. Siellä sitten odottelin pitkän tovin sateen laantumista, mutta turhaan. Siispä hylkäsin ajatuksen talon kuvaamisen jatkamisesta ja lähdin sateenvarjon suojissa eteenpäin.

Berlin_7_2014_11


On my first whole day in Berlin (during my trip in July) I started the day wandering in Kreuzberg searching for the "Wolkenwand" Haus I'd seen in a postcard a year before. I had the street name (Wilhelmstr.) but the trouble was that the street was extremely long and I had no idea where it was. So I ended up walking lots! Right when I'd almost given up hope I spotted it! The weather that morning had been quite gray and it had been raining mildly but seriously the second I saw the house the sun began to shine! I was happy for a while photographing the house from all it's sides but then suddenly the sky opened up and it began to rain extremely heavily. So no photographing any longer. Luckily I had an umbrella because without it I would have been completely soaked. I had to run for cover to a building across the street and waited there for a while for the rain to stop. It didn't so off I went trying my best to stay safely under my umbrella. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti