torstai 9. lokakuuta 2014

Somewhere In The City It's Summer




(Kastanienallee 22, Prenzlauer Berg)


Nyt on luvassa vähän uusia, toisistaan eroavia vinkkejä Berliiniin matkaaville: pari kauppaa, museo/baari ja lopuksi täälläkin jo tutuksi tullut kirppari. En ymmärrä, miksi en ollut aiemmin kävellyt Berliinissä hostellin lähettyvillä olevaa Kastanienalleeta pitkin, sillä kadun varrella oli varsin paljon nähtävää ja kaikenlaisia kivoja kauppoja. Yksi niistä oli kierrätysmateriaaleista uniikkeja uutuuksia valmistava Upcycling Deluxe, jonka kaksikerroksinen kauppa piti sisällään kaikenlaista kutkuttavaa vaatteista ja laukuista (7. kuva) aina lamppuihin (3.kuva) ja tuoleihin.

Mittestä, Hackescher Marktin läheisyydestä, osoitteesta Oranienburger Straße 86A puolestaan löytyi naamiaiskauppa nimeltä Maskworld. Neljässä tasossa oleva kauppa nieli sisäänsä valtavan määrän naamiaiskamaa. Oli yksittäisiä naamareita ja kokonaisia pukuja aseineen kaikkineen. Tunsin olevani kuin pikkulapsi karkkikaupassa. Mitä mahdollisuuksia! Melkein ostin tuon alla olevassa kuvassa näkyvän pupunaamarin, mutta lopulta lähdin kaupasta tyhjin käsin ja jätin noin 50 euroa maksavan pupunaamarin jonkun muun ostettavaksi. Minulla ei tällä hetkellä ole yhtään rahaa tuhlattavaksi, mutta jos sinulla on ja haluat nurkan takana vaanivan Halloweenin kunniaksi sonnustautua johonkin mahtavaan asuun, niin ei muuta kuin Maskworldiin nettiostoksille!


Berlin_7_2014_52
Berlin_7_2014_62


Ramones Museum & Bar
(Krausnickstr. 23, Mitte)


Seuraava uusi tuttavuus oli Ramones museo ja baari, johon Berliinissä asuvat tuttuni veivät minut kahville/drinkeille. Emme ehtineet olla paikassa kovin kauaa ja koska puhuttavaa riitti, jäi kuvailu vähemmälle enkä käynyt museon puolella ollenkaan. Viihtyisän paikan kanssa täytyy kyllä tehdä pidempää tuttavuutta joskus myöhemmin.


Berlin_7_2014_64Berlin_7_2014_60

Mauerpark
(Bernauer Straße 63, Prenzlauer Berg)


Sunnuntaina Berliinissä kolusin paahtavassa helteessä Mauerparkin kirpparin lukemattomia kojuja. Päivä oli niin kuuma, etten oikein jaksanut kuvata, mutta muutama räpsy kameraan sentään tallentui. Ihme kyllä en ostanut kirpparilta kuin vanhan pinkin peltirasian ja keltaisen Jiabin mokkalaukun. Olisihan siellä ollut paljonkin mieluista ostettavaa, mutta rahani olivat loppumaisillaan. Etenkin yksi vanha puinen apteekkikaappi jäi pahasti kaihertamaan..




Here's some new places I discovered during my trip in Berlin last July. Upcycling Deluxe is a shop filled with goods made from recycled materials and it's located in Prenzlauer Berg. Maskworld is a huuuge masquerade shop (online too!) in Mitte and I really wanted that bunny-mask shown above but in the end saved my money for something else. Ramones Museum & Bar can also be found in the Mitte district and well, the name says it all. After these new places I spent a great deal of my Sunday at Mauerpark flea market which I was already familiar with. I bought just an old pink tin can and a yellow suede bag by Jiab. Of course there were lots of other desirable things at the flea market  but my purse was looking very thin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti