torstai 2. heinäkuuta 2015

Grunewald





Päätimme mennä Grunewaldiin johonkin puistoon järven läheisyyteen päiväksi. Ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä. Emme katsoneet mitenkään tarkemmin, että missä niitä puistoja tarkalleen ottaen on vaan suunnistimme kartassa olevien järvien perusteella. Niinhän siinä sitten kävi, että tallasimme metsäpolkuja epätoivoisena reilun tunnin ajan ennenkuin löysimme järvelle, jossa oli hiekkarantaa. Pitkässä kävelyssä metsän siimeksessä ei sinänsä olisi ollut mitään vikaa ellei meillä olisi ollut mukana painavia kantamuksia. Metsän suojissa oli kaunista eikä liikenteen melu kuulunut sinne juurikaan. Itse asiassa monesti tuntui kuin olisi ollut helteisessä Ruissalossa, Suomen Turussa. Löytämämme hiekkaranta oli koirille tarkoitettu ranta. Jo melkein rannan tuntumassa oli paljon levää, joten uiminen ei tullut kysymykseen. Onneksi sentään pystyi kahlaamaan reisiin asti ihanan viileässä vedessä ja Ysi pääsi uimaan. Koiria rannalla vipelsi Ysin lisäksi kymmeniä ja muutama niistä tuli välillä tekemään tuttavuutta. Aurinkoa emme Ursulan kanssa kovin kauaa jaksaneet ottaa, koska tuli aivan liian kuuma. Varjossa oli täydellistä. Ei päivän reissu hukkaan mennyt, mutta ei tosiaan aivan suunnitellusti.   






We spent today in Grunewald. We were supposed to go to some park somewhere near a lake but didn't really find out anything specific beforehand. So we ended up just wandering to the most nearby lake in the map from Grunewald station. No parks there, just kilometers of beautiful woods all around. Nothing wrong with that if we hadn't had such heavy bags with us. Eventually, after an hour and a half, we found a lake with a little beach. It was meant for dogs and there was seaweed in the water so swimming for me and Ursula was out of the question. Luckily we could still wade in to cool our feet in the water! Ysi, the dog, got to swim. We didn't sunbathe much because it was just so hot in the direct sunlight. We preferred the shadows where it was actually just perfect. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti