perjantai 4. joulukuuta 2015

4: Plane Over Evening Sky



Karlshorst_Hangars_2015-1



Yhtenä kesäisenä päivänä Berliinissä urbex-vuorossa olivat Karlshorst Hangars, hangaarit Karlshorstissa (saksaksi lyhyesti: Flugzeughallen der Fliegenstation Berlin-Friedrichsfelde). Hylätyt hangaarit sijaitsevat nimensä mukaan Karlshorstissa, teollisuusalueella keskellä-ei-mitään. Ysi-koira oli mukana seikkailemassa ja se näki Ursulan kanssa peuran silmästä silmään. Se oli kaikille osapuolille hämmentävä kokemus. Ursula ja Ysi olivat jo vääntäytyneet alueelle verkkoaidassa olevasta kolosta, kun minä vielä räpelsin kiinni aidassa. Yhtäkkiä Ursula kuiskaa kiireesti: "Tuu äkkiä, täällä on bambi!!!" Niinhän siinä kävi, että kun vihdoin pääsin irti aidasta ja pensaiden läpi tielle, oli peura jo sännännyt tiehensä eikä sitä näkynyt enää uudelleen. Alue, jolla hangaarit sijaitsevat oli melko suuri ja kasvillisuus täysin villiintynyttä. Sisällä hangaareissa pieninkin ääni kaikui, mutta muuten alueella oli pysähtyneen hiljaista. Lukuunottamatta viereiseltä tontilta kuuluvaa remonttimelua. Työmiesten katseita piti siis täälläkin vältellä, mutta se oli melko helppoa, sillä hangaarit peittivät meidät näkyvistä suurimman osan ajasta.   



Karlshorst_Hangars_2015-20
Karlshorst_Hangars_2015-7
Karlshorst_Hangars_2015-3
Karlshorst_Hangars_2015-10
Karlshorst_Hangars_2015-8
Karlshorst_Hangars_2015-4
Karlshorst_Hangars_2015-15
Karlshorst_Hangars_2015-17
Karlshorst_Hangars_2015-18
Karlshorst_Hangars_2015-21



We - me, Ursula and her dog Ysi - visited Karlshorst Hangars on a sunny day this summer in Berlin. The abandoned hangars are in an industrial area in Karlshorst, in the middle of nowhere basically. I was still tangled up in the hole in the fence leading to the area when Ursula urgently whispered "Come quick! There's a bambi here!" But alas, I was not quick enough and when I finally got to the road through the bushes the deer was already gone. Unfortunately it was not seen again. The area surrounding the huge hangars was filled with overgrown vegetation. Inside the hangars even the tiniest sounds echoed but outside it was mainly silent. We had to be pretty quiet in the hangars because just behind them was another site with workmen in it. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti