lauantai 23. huhtikuuta 2016

I Believe There's A Time When The Chord Of Life Should Be Cut




VEB_Berlin_4_2016-27



Yhtenä päivänä Berliinin reissulla otimme ystäväni kanssa suunnaksi Schöneweiden aikomuksenamme tutkia kahta vierekkäin olevaa hylättyä rakennusta. Molemmat sijaitsevat aivan kivenheiton päässä Schöneweiden S-asemasta. Toisesta rakennuksesta, vuosikymmen sitten hylätystä elintarvikekauppa Kaiser'sista, oli enää hyvin vähän jäljellä ja työmiehet puskutraktoreineen olivat täydessä työssä. Tien toisella puolella oleva nelikerroksinen rakennus, joka aikoinaan piti sisällään metallitehtaan (VEB Berliner Metallhütten und Halbzeugwerke), oli sen sijaan vielä vankasti pystyssä. Tehtaaseen kuuluviin kahteen pienempään rakennukseen ei enää päässyt sisään ja työmiehiä autoineen näkyi niiden ympäristössä, mutta isoon rakennukseen ei tarvinnut kuin kävellä sisään. Ensimmäisessä kerroksessa oli täysin pimeää ja etsiessämme laukuistamme taskulamppuja, huomasimme unohtaneemme ne asunnolle. Ystäväni olisi tässä vaiheessa jo luovuttanut, mutta minä nappasin kameralla pari salamavalolla valaistua kuvaa ja suuntasin sitten suoraa päätä pimeään portaikkoon. Hajotettu korkea ikkunarivistö valaisi toisen kerroksen, joten valon vähyydestä ei enää tarvinnut huolehtia, paitsi jälleen seuraavaan kerrokseen johtavien portaiden kohdalla. Aiemmin toimivaksi havaitulla keinolla pääsimme helposti kolmanteen kerrokseen ja lopulta katolle asti. Vasemmalta puolelta rakennusta katolle saattoi vain kiivetä portaat, mutta oikealla puolella katolle pääseminen oli selvästi vaativampaa. Sinne päästäkseen piti kiivetä hissikuilussa olleita tummanvihreitä metalliportaita ylös pari metriä. Voitte arvata, että minähän kiipesin (itsesuojeluvaisto, mikä se on?). On ehkä sanomattakin selvää, että ystäväni ei ryhtynyt tuohon hullujen hommaan vaan odotti kärsimättömänä tikkaiden juurella. Äitini hieman kauhistui myöhemmin seikkailuistani kuullessaan, mutta loppu hyvin kaikki hyvin!



VEB_Berlin_4_2016-24
VEB_Berlin_4_2016-23
VEB_Berlin_4_2016-4_
VEB_Berlin_4_2016-16VEB_Berlin_4_2016-5
VEB_Berlin_4_2016-21


VEB_Berlin_4_2016-8_
VEB_Berlin_4_2016-22
VEB_Berlin_4_2016-2
VEB_Berlin_4_2016-12
VEB_Berlin_4_2016-1
VEB_Berlin_4_2016-6_
VEB_Berlin_4_2016-20_



One day on my latest Berlin trip I explored VEB Berliner Metallhütten und Halbzeugwerke in Schöneweide with my friend. The abandoned metal works site is just a stone's throw from Schöneweide's S-Bahn station. There is also an abandoned supermarket Kaiser's opposite VEB but it was being demolished all the while we were there so there was pretty much nothing to photograph. The biggest of VEB's three buildings was easily accessible but the two smaller ones were all boarded up with no way of getting in. We had problems the second we entered the biggest building because it was really dark inside and we discovered that we had forgotten our flashlights! With a little help from a camera's flash we ventured upstairs where we were awarded with much light coming through the big broken windows. It was quite easy to get to the third floor and the roof on the left side of the building but that was not the case on the right side. Getting to the roof there took much more effort than just climbing the stairs. Instead one had to climb a metal ladder in an elevator shaft to get to the roof so that's what I did. My friend has good an instinct of self preservation which I obviously do not. But all's well that ends well!



P.S. More shots of VEB can be viewed here and many of those above black-and-white photos are also in color there.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti